Törmäsin tähän lauluun ensimmäisen kerran tanssimatolla, ja pidin sitä tuoreena tapauksena, mutta Wikipediaseikkailu osoittaa, että se onkin alun perin vuodelta 1958. Laitan tähän sekä alkuperäisversion että pirteän tuoreemman, joka lienee tehty sienissä.
Alkuperäinen:
Tuoreempi sieniversio:
Säännöt lyhyesti:
1. Aamuiset korvamadot ovat Pyhiä.
2. Kaikki muut korvamadot ovat Korruptoituneita.
3. Tämä blogi käsittelee vain Pyhiä korvamatoja.
4. Blogi päivittyy jokaisen uuden Pyhän korvamadon vierailun jälkeen.
torstai 11. elokuuta 2011
lauantai 6. elokuuta 2011
R A P P I O
Tänä aamuna tappelin sängyssä enimmäkseen itseni (ja vähän parisuhteenikin) kanssa siitä, kuka laulaa hieman punkahtavasti päässäni RAPPIO ON SITÄ ETTÄ RAKASTAA OTTAA HETKESTÄ KIINNI EIKÄ TAHDO TAPPAA.
Päädyin lopulta uskomaan Ismo Alankoon, ja tällä kertaa olin jopa oikeassa. Alkuperäinen kasariversio on käsittämättömän hidas ja löysä poppispiisi, joten 2000-vuoden re-union-keikan versio on huomattavasti parempi valinta:

perjantai 5. elokuuta 2011
Kun kaksimielisyys ei riitä.
Lisää Tuula Amberlaa näköjään. Tällä kertaa se "kaikkien tuntema"
Tuula Amberla - Lulu:
Video on ihanan taide.
Tuula Amberla - Lulu:
Video on ihanan taide.
tiistai 2. elokuuta 2011
Mutku mulleioo tukkaa?!?!?!
Alkaisikohan kesäloma vihdoin vaikuttaa, kun korvamadot ovat viime aikoina olleet joka-aamuisia.
Mutta tällä viikolla jo töihin, että se siitä.
Korvamatona on Tuula Amberla - Tyttö kampaa märkää tukkaa:
Mutta tällä viikolla jo töihin, että se siitä.
Korvamatona on Tuula Amberla - Tyttö kampaa märkää tukkaa:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)