Mitään et kuitenkaan sä voi.

Sain yllättäen penkoa Internettiä ennen tätä postausta; tunnistin Korvamadosta Tuiskun äänen, mutten piisin nimeä.

Näköjään musiikkivideo on aika tuore, joten tämä on varmaan soinut äskettäin jonkin julkisen tilan radiossa (tai autossani Iskelmäradiossa).

Olen luultavasti häpeäksi koko miessukupuolelle, mutta teen silti tunnustuksen: minä pidän Tuiskun lauluäänestä erityisen paljon. Tämän lausunnon jälkeen voin mennä kiven alle piiloon loppupäiväksi.

Rockefeller-kadulla

Tämä pitää kyllä varmaan melkein mahdollisesti ehkä kuitenkin laskea korruptiomadoksi, mutta se täyttää muuten kaikki Pyhän madon ehdot. (Korruptiomatohan se on siksi, että kuluneella viikolla olen altistunut ja altistanut itseäni Euroviisuille Hyvin Paljon.) Viikolla ei kuitenkaan paljon matoja kuulunut, joten päätin kuitenkin päivittää plokia tällä madolla, jonka Pyhyys voidaan tehokkaasti kyseenalaistaa.

Eilen oli Euroviisujen 2011 finaali, ja korvassani asustaa nyt Eestin ehdokas Getter Jaani - Rockefeller Street.

Tämän vuoden Euroviisut olivat kuitenkin näin viisukonkarille melko yllättävä kokonaisuus. Ei siksi, että Azerbaidžan voitti, vaan siksi, että kaikki muut viisuyhteisön Euroviisuarvelut heittivät häränpyllyä.

Minä havaitsin muutama vuosi sitten tulleeni vanhaksi, kun Euroviisujen tulosten arvaaminen muuttui lähes yhtäkkisesti täydellisen mahdottomaksi. Enää en edes yritä. Unkari oli ehkä mahdollisesti kaiketi kai tämän vuoden paras, mutten odottanutkaan sen sijoittuvan mitenkään hyvin.

Lisäksi: Suomi oli aivan hirveä.

Tunnetko sen, pinnan alla kauneuden?

Musikaalien suhteen olen sillä tapaa tylsä, että Webber ja Schönberg ovat jumalia, ja muut eivät sitten ole oikein mitään -- yritän toki antaa usein uusille musikaaleille mahdollisuuden, mutta havaitsen jatkuvasti palaavani näiden kahden luottomiehen töihin.

Tämänaamuinen musikaalikorvamato on kuitenkin siinä suhteessa ehdottomasti Pyhä, että Webberin uusimman musikaalin Love Never Dies musiikkia en ole kuunnellut noin vuoteen. En siksi, että se olisi jotenkin kakkaa -- se ei todellakaan ole, vaan musiikillisesti Webberin parasta musikaalia pitkään aikaan. Syynä on puhtaasti laiskuus: Love Never Dies -levyjä ei nimittäin ole Spotifyssä.

Suuri rakkauteni musikaaleihin näkyy ainakin siinä, että tästä postauksesta tuli loputtoman pitkä, minkä vuoksi sitä ei luultavasti kukaan jaksa lukea.

Lyhyesti sanottuna Love Never Dies on jatko-osa Webberin (mielestäni) parhaalle musikaalille Oopperan kummitukselle. Esityksen arvostelut ovat olleet ristiriitaisia, ja juonta jopa hienosäädettiin vuoden 2010 loppupuolella. Kokonaisuuden sanotaan nyt olevan vähemmän raskas kuin alkuperäinen esillepano. Suurin ongelma on kuitenkin asia, jonka kuulee jo viralliselta soundtrack-äänitteeltä: hahmot eivät tunnu missään mielessä samoilta kuin edeltäjässään; Kummitus on huomattavasti vähemmän hullu, Raoulista on tullut Kusipäiden Kuningas, Megistä on tullut arrogantti biats-horo.

Katsoja/kuuntelija ei koe seuraavansa samoja hahmoja kuin Oopperan Kummituksessa, vaikka hän mahdollisesti tuli nimenomaan "jatko-osaa" katsomaan. Webber voi sanoa ihan mitä tahansa siitä, ettei "tämä ole jatko-osa, tässä on vain samat hahmot kuin Oopperan Kummituksessa", sillä tuo on täydellisen huono tekosyy kirjoittaa hahmot täysin uusiksi. Olisi sitten vaihtanut vielä nimetkin saman tien, koska periaatteessa katsojan ei tarvitse tietää edeltävästä musikaalista juuri mitään. Christine on ainut, joka on yhtä pihalla kaikesta kuin aikaisemminkin ja siksi tuntuu samalta hahmolta kuin ennen.

Kaikessa on paljon potentiaalia, mutta suurin osa siitä vain hukkuu johonkin. Erityisen paljon pidän siitä, kuinka rikkinäisiä sekä Kummitus että Christine ovat ihmisinä. Tässä on kivaa myös se, ettei sitä väännetä katsojalle rautalangasta, muttei musikaalia tarvitse myöskään dekonstruoida tuota ymmärtääkseen. Juonessakin on lupausta, mutta sitten suuri Kolmiodraama ratkeaa itsestään ja loppukohtaus on junnaava, musiikillisesti epäkiinnostava ja Niin Nähty (eikä se edes tunnu oikealta tai hyvältä lopulta).

Tämän aamun myötä oli kuitenkin mielenkiintoista päästä katsomaan Youtubesta, joko netti on pullollaan tärisevin käsin videokameroituja pätkiä Love Never Dies -musikaalin teatteriesityksistä, ja nähtävästi niitä muutamia on. En aio niitä linkata tähän, sillä moiset yleensä kohtuullisen nopeasti katoavat tekijänoikeusjuttujen takia.

Tämä seedeerippi aamuisesta korvamadosta on kuitenkin pysynyt Tubessa yli vuoden, joten olkaat hyvät:

Teatterilavalla Gustave (pikkupoika) ei enää kuulosta siltä, kuin olisi saamassa orgasmia puhuessaan Kummitukselle. Näyttelijäpoika sanoi, että hänestä oli tosi kiusallista ääntää YEEES-sanat noin kuin hän tuossa tekee, mutta joku isoherra -- kenties Webber itse -- pakotti.

Lauluna tämä ei ole musikaalin kiinnostavimmasta päästä, mutta tahtoisin nähdä nimenomaan tämän livenä: lavan visuaalinen loisto on käsittääkseni kiinnostavimmillaan juuri tässä pätkässä.

Se tahtoo tänään olla vaan niin hiton vaikeaa.

Aikainen aamuherääminen keväiseen kurkkukipuun palkittiin korvamadolla.

Kyseessä on Tapani Kansan vuoden 1978 levytys "Veikko Nieminen". Laulun on säveltänyt maestro itse  Hillel Tokazierin kanssa. Sanoitus on yksinomaan herra Kansan työtä.

Lienen viimeksi tämän laulun kuullut livenä Iskelmäradiossa, mutten ala arvailla viimeisimmän altistuksen ajankohtaa.

Satunnainen anekdootti: Eräs Kansan vanhempien levyjen kansista on häiritsevä, koska Tapanin huulipuna murskaa heikkotahtoisimpien ihmisten seksuaali-identiteetin. (Valitettavasti aika on haalistanut tuosta kannesta elävimmät värit, ja traumaefekti on samalla hiipunut.)

Veikko Nieminen musikaalisena taideteoksena sen sijaan majailee mm. Youtubessa; live-esityksistä en niinkään välitä, mutta parempi live kuin pelkkä staattinen kuva ja sen päällä seedeerippi.

Spotifyssäkin piisi toki majailee.

Virallinen Blogin Aloitusviesti (TM)

Tämä blogi keskittyy korvamatoihin eli päässäni soiviin piiseihin. Oletan toki, että kaikilla ihmisillä koko suomenkielisessä Internetissä on tähän aiheeseen ääretön kiinnostus. Pelkkä piisin nimi ja esittäjä yksinään eivät paljon blogiksi riitä, joten pyrin täyttämään blogipostauksen mahdollisilla taustatiedoilla kyseisestä piisistä; ehkä toisinaan Asian Tuntevalla Arvostelulla kyseisestä musiikin helmestä tai unhoon painuneesta taideteoksesta.

Nykyinen maailma on niin musiikin kyllästämä, ettei ulkona liikkuessaan voi välttyä kuulemasta JOTAKIN musiikkia; autolla ajaessaan sitä kuuntelee radiota, kaupoissa soi Radio Nova (hyrg) tai Iskelmäradio.

Tästä seuraa, etteivät kaikki korvamadot ole yhtä arvokkaita -- toiset ovat Puhtaita ja Pyhiä, toiset Korruptoituneita.

Osa korvamadoista syntyy, kun kuulee vahingossa musiikkia; satunnainen vastaantulija hyräilee leidi Gagaa, ja seuraavaksi korvassa huutaa mato jotta I WAS BORN THIS WAY; kaveri toteaa puolihuolimattomasti: "ei tippa tapa", ja seuraavaksi korvassa huutaa Irwin. Nämä ovat esimerkkejä Korruptoituneista korvamadoista.

Osa korvamadoista on niitä, jotka soivat päässä aamulla herätessä. Yöllä makuuhuoneessa kuuluvat vain kaupungin äänet, lämpöpatterin humina, alempana asuvien elämisen äänet vaimeina, kalpeina aavistuksina. Tästä äänten hiljaisuudesta syntyy Puhdas ja siksi Pyhä korvamato; sellainen, jonka syntymä on arvoituksellinen ja käsittämätön. 

Puhdas korvamato voi olla mitä tahansa maan ja taivaan välillä; nykyhitti tai kauan sitten unohtunut laulu lapsuudesta. Pyhä korvamato ylittää genrerajat eikä ole kiinnostunut siitä, onko kyseinen piisi minusta hyvä vai huono; tämä yllätyksellisyys tekee siitä puhtaan ja tavoittelemisen arvoisen.

Tähän blogiin hyväksyn ainoastaan Pyhät korvamadot -- kaikessa kauneudessaan, hirveydessään ja absurdiudessaan.

Jos minulla on kiire, blogiin tulee ainoastaan merkintä Pyhän korvamadon vierailusta, mutta tyypillisesti kirjoitan siitä myös jotain pelkän merkinnän lisäksi; linkki Youtubeen tai vastaavaan on odotettavissa -- jos vain piisi on mahdollista jäljittää Internetistä kohtuullisen helposti.

En ala tarkistella vanhojen postausten linkkien toimintaa, mutta jos kuolleen linkin joku huomaa ja minulle osoittaa, vaihdan moisen toki pikaisesti toimivaksi.

Näillä säännöillä pelataan; blogi päivittyy jokaisen Pyhän korvamadon vierailun jälkeen.

En ole Maria!

Blogi alkaa kokeiluviestillä, mutta tämä minulla nyt soi päässä.

Paula Koivuniemi: Maria
http://www.youtube.com/watch?v=kz-DJlW8C7E