Säännöt lyhyesti: 1. Aamuiset korvamadot ovat Pyhiä. 2. Kaikki muut korvamadot ovat Korruptoituneita. 3. Tämä blogi käsittelee vain Pyhiä korvamatoja. 4. Blogi päivittyy jokaisen uuden Pyhän korvamadon vierailun jälkeen.
mutta onneksi vain pääni sisällä. Siellä on Hectorin "Hannikaisen baari".
Syyllinen matoon on aivan saletisti Iskelmäradio, koska sieltä tuo kipale tulee kohtuullisen useasti -- en toki pysty edellistä kertaa muistamaan, mutta se voisi ihan hyvin myös olla eilinen.
Videossa on aivan järkyttävä äänenlaatu, mutta jostain syystä ei Juutuupista ainakaan helpolla parempaa löytynyt.
Törmäsin tähän lauluun ensimmäisen kerran tanssimatolla, ja pidin sitä tuoreena tapauksena, mutta Wikipediaseikkailu osoittaa, että se onkin alun perin vuodelta 1958. Laitan tähän sekä alkuperäisversion että pirteän tuoreemman, joka lienee tehty sienissä.
Tänä aamuna tappelin sängyssä enimmäkseen itseni (ja vähän parisuhteenikin) kanssa siitä, kuka laulaa hieman punkahtavasti päässäni RAPPIO ON SITÄ ETTÄ RAKASTAA OTTAA HETKESTÄ KIINNI EIKÄ TAHDO TAPPAA.
Päädyin lopulta uskomaan Ismo Alankoon, ja tällä kertaa olin jopa oikeassa. Alkuperäinen kasariversio on käsittämättömän hidas ja löysä poppispiisi, joten 2000-vuoden re-union-keikan versio on huomattavasti parempi valinta:
Mielestäni Eini on toinen suurista suomikäännösiskelmäkuningattarista, joten on sitä harmillisempaa, ettei tätä löytynyt mistään. Laitan tähän siis alkuperäislevytyksen, jossa ei ole vähääkään käännösiskelmän glamuuria: Goombay Dance Band - Marrakesh.
Mato laulaa Webberiä taas kerran. Tällä kertaa Jesus Christ Superstarista, josta en aivan järjettömästi musikaalina pidä. Syy on aika pitkälti se, että hyvin laulavia Jeesuksia on ollut musikaalin historiassa vain muutamia, ja tyypillisesti Jeesus ja Juudas vetävät osansa läpi kirkumalla kuin paviaanit (tämä huolimatta siitä, että järjestään musikaalin kyvykkäin laulaja on Juudas).
Aamun korvamato on kuitenkin Last Supper, joka on musiikillisesti kiinnostava ja melko hyvin laulettu versiossa kuin versiossa.
Tämä video on vuoden 1973 elokuvaversiosta, jossa Juudas varastaa show'n olemalla ainut, joka osaa näytellä ja ainut, joka osaa laulaa.
Korvamadot ovat olleet erittäin vähissä koko kesän alun ajan. Vasta nyt mökkeilyjuhannus ja huonovointisuuteen herääminen on viimein ajanut Madon kolostaan. Pitää olla jotenkin heikkotasoinen suomalainen, jos juhannuksen jälkeen on huonovointinen. Minun tilanteeni tekee vielä säälittävämmäksi se, etten edes koske viinaan. :0< Täytyy ehkä muuttaa Ruotsiin tätä maata häpäisemästä. Ja kuinka ollakaan, tämänaamuinen korvamato tuleekin Ruotsista. (Huomatkaa Hienovarainen ja Taitava aasinsilta.)
Afro-Dite kasattiin vuoden 2002 Melodifestivaleniin, jossa porukalle irtosi voitto. Itse Euroviisuista ei enää irronnutkaan kuin 8. sija. (Suomelle irtosi lähinnä trollolol.) Tämän jälkeen ei kokoonpanosta ole juurikaan kuultu, vaikka yllättäen vuonna 2007 he ovat Wikipedian mukaan julkaisseet levyn.
Alla oleva video on poppoon Euroviisuesitys Viron Saku Suurhallissa. Jos on sattunut katsomaan lähivuosien viisuja, videota katsoessaan saattaa hämmentyä siitä, miten "halvalta" esitys näyttää. Suurspektaakkelimaiset esitykset ovatkin hiipineet viisuihin vasta yllättävän äsken: noin vuosina 2004--2005. Spektaakkelien alkaminen ajoittuu sopivasti nykymuotoisen kolmipäiväisen Euroviisutapahtuman syntyaikaan; sattumaako?
Jälleen Korvamato tarjoilee musikaalimusiikkia; tällä kertaa musikaalista, jota en ole edes nähnyt. (kuunnellut toki silloin tällöin).
Musikaali on Stephen Schwartzin Wicked, joka laajentaa Ihmemaa Ozin tarinaa. En luonnollisesti osaa arvostella kuin musiikkia, ja siitä en kyllä hirveästi pidä. Sitä on erityisen vaikea laulaa mukana, ja lauluista jää millään tavalla mieleen vain minoorinen murto-osa.
The Wizard and I jää ainakin riittävästi mieleen. En löytänyt mitään kivaa liveversiota, joten tässä tällainen tylsä (mutta laulullisesti kova) versio:
(Nythän tämä musikaali pyörii suomeksi Helsingissä, jossa olisi mahdollista päästä eroon ummikkoudestaan piste piste piste)
Päivän toinen blogikorvamato on ihan tältä aamulta. Tosin tämän korruptioasteesta voitaneen keskustella, koska olen koko viikon kuunnellut YouTubesta erilaisia musikaalipiisejä orgasmeissani; myös Rebeccaa, josta tämä mato on.
Rebeccaan tutustuin keväällä 2011 Kouvolan Teatterin versiona (kiitos siskolle ilmaislipuista). Näyttelijät eivät valitettavasti olleet järisyttävän loistavia laulutaidoiltaan (paitsi rouva Danversin esittäjä), tai sitten heillä oli vaan falski päivä.
Musikaalina Rebecca on katkonainen, hajanainen, ja tiettyjä kohtauksia ja niiden sisältöjä ei voi ymmärtää ellei ole lukenut kirjaa tai tiedä muuten etukäteen, mistä tarinassa on kyse. Musiikki on erittäin hyvällä tavalla perusmusikaalimusiikkia: biisit kuulostavat tutulta, kun kertosäkeeseen päästään toisen kerran, ja suuri osa niistä jää soimaan päähän enemmän tai vähemmän.
Tämänaamuinen korvamato on suomeksi ilmeisesti nimeltään "Ylitse yön", koska noin se päässäni menee. YouTubesta löysin vain saksaversioita "Jenseits der Nacht", joista tämä video on kivoin. Se ei ole itse musikaalista, vaan jostain ulkokonserttihärpäkkeestä, mutta se on liveversio, ja siinä ei ole mitään muuta täytettä kuin aamuinen korvamato.
Tämä on Pyhä Korvamato noin ajankohdalta 20.5.2011. Minulla ei ole vain ollut aikaa laittaa tätä talteen aikaisemmin.
En oikein tiedä, mistä tämä on voinut tulla, koska en seuraa suomalaisia huumorisarjoja enkä varsinkaan katso telkkaria - erityisesti en ole katsonut telkkaria sinä aikana, kun tämä huumorin jaloin ilmestys (huomaa sarkasmi) on töllöstä tullut. Toisaalta tämä mato saattaisi olla myös ainutkertainen radiomato, mutten kuuntele mitään YLEn radiokanaviakaan.
Olkaa hyvät, mysteerimato:
(Kyseessä on siis jokin hämmentävä suomalainen radio&töllö-sketsisarja Radio Millennium.)
Sain yllättäen penkoa Internettiä ennen tätä postausta; tunnistin Korvamadosta Tuiskun äänen, mutten piisin nimeä.
Näköjään musiikkivideo on aika tuore, joten tämä on varmaan soinut äskettäin jonkin julkisen tilan radiossa (tai autossani Iskelmäradiossa).
Olen luultavasti häpeäksi koko miessukupuolelle, mutta teen silti tunnustuksen: minä pidän Tuiskun lauluäänestä erityisen paljon. Tämän lausunnon jälkeen voin mennä kiven alle piiloon loppupäiväksi.
Tämä pitää kyllä varmaan melkein mahdollisesti ehkä kuitenkin laskea korruptiomadoksi, mutta se täyttää muuten kaikki Pyhän madon ehdot. (Korruptiomatohan se on siksi, että kuluneella viikolla olen altistunut ja altistanut itseäni Euroviisuille Hyvin Paljon.) Viikolla ei kuitenkaan paljon matoja kuulunut, joten päätin kuitenkin päivittää plokia tällä madolla, jonka Pyhyys voidaan tehokkaasti kyseenalaistaa.
Eilen oli Euroviisujen 2011 finaali, ja korvassani asustaa nyt Eestin ehdokas Getter Jaani - Rockefeller Street.
Tämän vuoden Euroviisut olivat kuitenkin näin viisukonkarille melko yllättävä kokonaisuus. Ei siksi, ettäAzerbaidžanvoitti, vaan siksi, että kaikki muut viisuyhteisön Euroviisuarvelut heittivät häränpyllyä.
Minä havaitsin muutama vuosi sitten tulleeni vanhaksi, kun Euroviisujen tulosten arvaaminen muuttui lähes yhtäkkisesti täydellisen mahdottomaksi. Enää en edes yritä. Unkari oli ehkä mahdollisesti kaiketi kai tämän vuoden paras, mutten odottanutkaan sen sijoittuvan mitenkään hyvin.
Musikaalien suhteen olen sillä tapaa tylsä, että Webber ja Schönberg ovat jumalia, ja muut eivät sitten ole oikein mitään -- yritän toki antaa usein uusille musikaaleille mahdollisuuden, mutta havaitsen jatkuvasti palaavani näiden kahden luottomiehen töihin.
Tämänaamuinen musikaalikorvamato on kuitenkin siinä suhteessa ehdottomasti Pyhä, että Webberin uusimman musikaalin Love Never Dies musiikkia en ole kuunnellut noin vuoteen. En siksi, että se olisi jotenkin kakkaa -- se ei todellakaan ole, vaan musiikillisesti Webberin parasta musikaalia pitkään aikaan. Syynä on puhtaasti laiskuus: Love Never Dies -levyjä ei nimittäin ole Spotifyssä.
Suuri rakkauteni musikaaleihin näkyy ainakin siinä, että tästä postauksesta tuli loputtoman pitkä, minkä vuoksi sitä ei luultavasti kukaan jaksa lukea.
Lyhyesti sanottuna Love Never Dies on jatko-osa Webberin (mielestäni) parhaalle musikaalille Oopperan kummitukselle. Esityksen arvostelut ovat olleet ristiriitaisia, ja juonta jopa hienosäädettiin vuoden 2010 loppupuolella. Kokonaisuuden sanotaan nyt olevan vähemmän raskas kuin alkuperäinen esillepano. Suurin ongelma on kuitenkin asia, jonka kuulee jo viralliselta soundtrack-äänitteeltä: hahmot eivät tunnu missään mielessä samoilta kuin edeltäjässään; Kummitus on huomattavasti vähemmän hullu, Raoulista on tullut Kusipäiden Kuningas, Megistä on tullut arrogantti biats-horo.
Katsoja/kuuntelija ei koe seuraavansa samoja hahmoja kuin Oopperan Kummituksessa, vaikka hän mahdollisesti tuli nimenomaan "jatko-osaa" katsomaan. Webber voi sanoa ihan mitä tahansa siitä, ettei "tämä ole jatko-osa, tässä on vain samat hahmot kuin Oopperan Kummituksessa", sillä tuo on täydellisen huono tekosyy kirjoittaa hahmot täysin uusiksi. Olisi sitten vaihtanut vielä nimetkin saman tien, koska periaatteessa katsojan ei tarvitse tietää edeltävästä musikaalista juuri mitään. Christine on ainut, joka on yhtä pihalla kaikesta kuin aikaisemminkin ja siksi tuntuu samalta hahmolta kuin ennen.
Kaikessa on paljon potentiaalia, mutta suurin osa siitä vain hukkuu johonkin. Erityisen paljon pidän siitä, kuinka rikkinäisiä sekä Kummitus että Christine ovat ihmisinä. Tässä on kivaa myös se, ettei sitä väännetä katsojalle rautalangasta, muttei musikaalia tarvitse myöskään dekonstruoida tuota ymmärtääkseen. Juonessakin on lupausta, mutta sitten suuri Kolmiodraama ratkeaa itsestään ja loppukohtaus on junnaava, musiikillisesti epäkiinnostava ja Niin Nähty (eikä se edes tunnu oikealta tai hyvältä lopulta).
Tämän aamun myötä oli kuitenkin mielenkiintoista päästä katsomaan Youtubesta, joko netti on pullollaan tärisevin käsin videokameroituja pätkiä Love Never Dies -musikaalin teatteriesityksistä, ja nähtävästi niitä muutamia on. En aio niitä linkata tähän, sillä moiset yleensä kohtuullisen nopeasti katoavat tekijänoikeusjuttujen takia.
Tämä seedeerippi aamuisesta korvamadosta on kuitenkin pysynyt Tubessa yli vuoden, joten olkaat hyvät:
Teatterilavalla Gustave (pikkupoika) ei enää kuulosta siltä, kuin olisi saamassa orgasmia puhuessaan Kummitukselle. Näyttelijäpoika sanoi, että hänestä oli tosi kiusallista ääntää YEEES-sanat noin kuin hän tuossa tekee, mutta joku isoherra -- kenties Webber itse -- pakotti.
Lauluna tämä ei ole musikaalin kiinnostavimmasta päästä, mutta tahtoisin nähdä nimenomaan tämän livenä: lavan visuaalinen loisto on käsittääkseni kiinnostavimmillaan juuri tässä pätkässä.
Aikainen aamuherääminen keväiseen kurkkukipuun palkittiin korvamadolla.
Kyseessä on Tapani Kansan vuoden 1978 levytys "Veikko Nieminen". Laulun on säveltänyt maestro itse Hillel Tokazierin kanssa. Sanoitus on yksinomaan herra Kansan työtä.
Lienen viimeksi tämän laulun kuullut livenä Iskelmäradiossa, mutten ala arvailla viimeisimmän altistuksen ajankohtaa.
Satunnainen anekdootti: Eräs Kansan vanhempien levyjen kansista on häiritsevä, koska Tapanin huulipuna murskaa heikkotahtoisimpien ihmisten seksuaali-identiteetin. (Valitettavasti aika on haalistanut tuosta kannesta elävimmät värit, ja traumaefekti on samalla hiipunut.)
Veikko Nieminen musikaalisena taideteoksena sen sijaan majailee mm. Youtubessa; live-esityksistä en niinkään välitä, mutta parempi live kuin pelkkä staattinen kuva ja sen päällä seedeerippi.
Tämä blogi keskittyy korvamatoihin eli päässäni soiviin piiseihin. Oletan toki, että kaikilla ihmisillä koko suomenkielisessä Internetissä on tähän aiheeseen ääretön kiinnostus. Pelkkä piisin nimi ja esittäjä yksinään eivät paljon blogiksi riitä, joten pyrin täyttämään blogipostauksen mahdollisilla taustatiedoilla kyseisestä piisistä; ehkä toisinaan Asian Tuntevalla Arvostelulla kyseisestä musiikin helmestä tai unhoon painuneesta taideteoksesta.
Nykyinen maailma on niin musiikin kyllästämä, ettei ulkona liikkuessaan voi välttyä kuulemasta JOTAKIN musiikkia; autolla ajaessaan sitä kuuntelee radiota, kaupoissa soi Radio Nova (hyrg) tai Iskelmäradio.
Tästä seuraa, etteivät kaikki korvamadot ole yhtä arvokkaita -- toiset ovat Puhtaita ja Pyhiä, toiset Korruptoituneita.
Osa korvamadoista syntyy, kun kuulee vahingossa musiikkia; satunnainen vastaantulija hyräilee leidi Gagaa, ja seuraavaksi korvassa huutaa mato jotta I WAS BORN THIS WAY; kaveri toteaa puolihuolimattomasti: "ei tippa tapa", ja seuraavaksi korvassa huutaa Irwin. Nämä ovat esimerkkejä Korruptoituneista korvamadoista.
Osa korvamadoista on niitä, jotka soivat päässä aamulla herätessä. Yöllä makuuhuoneessa kuuluvat vain kaupungin äänet, lämpöpatterin humina, alempana asuvien elämisen äänet vaimeina, kalpeina aavistuksina. Tästä äänten hiljaisuudesta syntyy Puhdas ja siksi Pyhä korvamato; sellainen, jonka syntymä on arvoituksellinen ja käsittämätön.
Puhdas korvamato voi olla mitä tahansa maan ja taivaan välillä; nykyhitti tai kauan sitten unohtunut laulu lapsuudesta. Pyhä korvamato ylittää genrerajat eikä ole kiinnostunut siitä, onko kyseinen piisi minusta hyvä vai huono; tämä yllätyksellisyys tekee siitä puhtaan ja tavoittelemisen arvoisen.
Tähän blogiin hyväksyn ainoastaan Pyhät korvamadot -- kaikessa kauneudessaan, hirveydessään ja absurdiudessaan.
Jos minulla on kiire, blogiin tulee ainoastaan merkintä Pyhän korvamadon vierailusta, mutta tyypillisesti kirjoitan siitä myös jotain pelkän merkinnän lisäksi; linkki Youtubeen tai vastaavaan on odotettavissa -- jos vain piisi on mahdollista jäljittää Internetistä kohtuullisen helposti.
En ala tarkistella vanhojen postausten linkkien toimintaa, mutta jos kuolleen linkin joku huomaa ja minulle osoittaa, vaihdan moisen toki pikaisesti toimivaksi.
Näillä säännöillä pelataan; blogi päivittyy jokaisen Pyhän korvamadon vierailun jälkeen.
