torstai 5. toukokuuta 2011

Virallinen Blogin Aloitusviesti (TM)

Tämä blogi keskittyy korvamatoihin eli päässäni soiviin piiseihin. Oletan toki, että kaikilla ihmisillä koko suomenkielisessä Internetissä on tähän aiheeseen ääretön kiinnostus. Pelkkä piisin nimi ja esittäjä yksinään eivät paljon blogiksi riitä, joten pyrin täyttämään blogipostauksen mahdollisilla taustatiedoilla kyseisestä piisistä; ehkä toisinaan Asian Tuntevalla Arvostelulla kyseisestä musiikin helmestä tai unhoon painuneesta taideteoksesta.

Nykyinen maailma on niin musiikin kyllästämä, ettei ulkona liikkuessaan voi välttyä kuulemasta JOTAKIN musiikkia; autolla ajaessaan sitä kuuntelee radiota, kaupoissa soi Radio Nova (hyrg) tai Iskelmäradio.

Tästä seuraa, etteivät kaikki korvamadot ole yhtä arvokkaita -- toiset ovat Puhtaita ja Pyhiä, toiset Korruptoituneita.

Osa korvamadoista syntyy, kun kuulee vahingossa musiikkia; satunnainen vastaantulija hyräilee leidi Gagaa, ja seuraavaksi korvassa huutaa mato jotta I WAS BORN THIS WAY; kaveri toteaa puolihuolimattomasti: "ei tippa tapa", ja seuraavaksi korvassa huutaa Irwin. Nämä ovat esimerkkejä Korruptoituneista korvamadoista.

Osa korvamadoista on niitä, jotka soivat päässä aamulla herätessä. Yöllä makuuhuoneessa kuuluvat vain kaupungin äänet, lämpöpatterin humina, alempana asuvien elämisen äänet vaimeina, kalpeina aavistuksina. Tästä äänten hiljaisuudesta syntyy Puhdas ja siksi Pyhä korvamato; sellainen, jonka syntymä on arvoituksellinen ja käsittämätön. 

Puhdas korvamato voi olla mitä tahansa maan ja taivaan välillä; nykyhitti tai kauan sitten unohtunut laulu lapsuudesta. Pyhä korvamato ylittää genrerajat eikä ole kiinnostunut siitä, onko kyseinen piisi minusta hyvä vai huono; tämä yllätyksellisyys tekee siitä puhtaan ja tavoittelemisen arvoisen.

Tähän blogiin hyväksyn ainoastaan Pyhät korvamadot -- kaikessa kauneudessaan, hirveydessään ja absurdiudessaan.

Jos minulla on kiire, blogiin tulee ainoastaan merkintä Pyhän korvamadon vierailusta, mutta tyypillisesti kirjoitan siitä myös jotain pelkän merkinnän lisäksi; linkki Youtubeen tai vastaavaan on odotettavissa -- jos vain piisi on mahdollista jäljittää Internetistä kohtuullisen helposti.

En ala tarkistella vanhojen postausten linkkien toimintaa, mutta jos kuolleen linkin joku huomaa ja minulle osoittaa, vaihdan moisen toki pikaisesti toimivaksi.

Näillä säännöillä pelataan; blogi päivittyy jokaisen Pyhän korvamadon vierailun jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti